Suur-Jyväskylän lehti 27.2.2020

Suur-Jyväskylän (ei siis Suur-Suomen!) lehti kirjoitti meistä tälleen kivasti näin. (Mutta tarkoittaako Suur-Jyväskylä siis koko Suomea??). Nuorisopalatsi Popparissa lauantaina 29.2. Voit klikata myös kuvan suureksi.

Nuorisopalatsin kevät, uutta matskua, etc.

Tässä vähän kevätkuulumisia Nuorisopalatsista.

Olemme aloittaneet uuden albumin äänitykset. Purkissa on nyt seitsemän biisin pohjat ja viiden biisin pohjat odottavat vuoroaan. Lisää sessioita on luvassa kesällä Veikkaamme että menee syksyyn ennen kuin tämä homma saadaan valmiiksi. Kaiken kaikkiaan tavara on nyt ehkä jonkin verran kypsempää tai ainakin rutiinit ovat paremmin hallussa ja tiedämme aika tarkalleen mitä olemme tekemässä. Biisit ovat edelleenkin aika kieroja pop-punk -sekoituksia. Ehkä vähän ollaan rauhoituttu – tai sitten ei.

Julkaisemme toukokuun aikana streaming-singlen. Todennäköisesti se on Pelastutaan, joka on hyvin suoraviivainen nuotiolaulu, purkkaa ja jytää. Palataan tähän tarkemmin myöhemmin.

Muistakaapa että meillä on ihan oikea keikka Jyväskylässä Yläkaupungin yössä Ylä-Ruthilla lauantaina 18.5. Tulkaa sinne. Tässä linkki tapahtumaan Facebookissa.

Popparin kuvat ja videot

Spämmääminen loppuu nyt tähän. Tässä vihoviimeinen kooste Popparin keikan kuvista ja videoista. Kiitos Marille! Alla muutama kuva ja sitten kooste tärkeimmistä videoista. Jatka lukemista ”Popparin kuvat ja videot”

Keikka Popparissa Jyväskylässä lauantaina 10.11.2018

Nyt on harvinaista herkkua tarjolla. Nuorisopalatsi vetää täyden keikan lauantaina 10.11. Jyväskylän Popparissa. Veikkauksemme on ettei tämä tule ihan heti toistumaan, ellei joku tule meitä kotoa hakemaan keikalle. Keikkamyyntimme vaikuttaa hieman flegmaattiselta tällä hetkellä. Biisejä sen sijaan on vaikka tehtäisiin toinen albumi heti. Linkki Facebookin tapahtumasivulle on tässä.

Keikkatauko päättyy

Nuorisopalatsi päättää keikkataukonsa tähän. Ensi perjantaina 31.8. klo 21 tasan pärähtää Osmo’s Cosmos Barissa Imatralla, kaikista maailman paikoista. Keikkatauko kesti tällä kertaa 32 vuotta. Jatkamme siitä mihin jäimme. Seitsemättä kuningaskuntaa odotellessa. Meidän jälkeemme paikalliset suuruudet rimputtelevat soittimiaan vapaasti. Puusta roikkuu opossumi.