Nuorisopalatsin kevät, uutta matskua, etc.

Tässä vähän kevätkuulumisia Nuorisopalatsista.

Olemme aloittaneet uuden albumin äänitykset. Purkissa on nyt seitsemän biisin pohjat ja viiden biisin pohjat odottavat vuoroaan. Lisää sessioita on luvassa kesällä Veikkaamme että menee syksyyn ennen kuin tämä homma saadaan valmiiksi. Kaiken kaikkiaan tavara on nyt ehkä jonkin verran kypsempää tai ainakin rutiinit ovat paremmin hallussa ja tiedämme aika tarkalleen mitä olemme tekemässä. Biisit ovat edelleenkin aika kieroja pop-punk -sekoituksia. Ehkä vähän ollaan rauhoituttu – tai sitten ei.

Julkaisemme toukokuun aikana streaming-singlen. Todennäköisesti se on Pelastutaan, joka on hyvin suoraviivainen nuotiolaulu, purkkaa ja jytää. Palataan tähän tarkemmin myöhemmin.

Muistakaapa että meillä on ihan oikea keikka Jyväskylässä Yläkaupungin yössä Ylä-Ruthilla lauantaina 18.5. Tulkaa sinne. Tässä linkki tapahtumaan Facebookissa.