Hiljaiset levyt julkaisee Nuorisopalatsin albumin

Hiljaiset levyt

Hiljaiset levyt julkaisee Nuorisopalatsin tulevan albumin CD:nä elo-syyskuussa. Tamperelainen Hiljaiset levyt on legendaarinen, Suomen vanhin indie-levy-yhtiö. Sen bändeihin ovat kuuluneet tai kuuluvat esimerkiksi Alivaltiosihteeri, Jalla Jalla, Maaseudun tulevaisuus ja Alice in Wasteland. Viime aikoina Hiljaiset on julkaissut myös suomalaisten punk-veteraanien kuten Vaavin, Ypö-viiden, Loose Prickin ja Hellhoundin levyjä. Koko Hiljaisten katalogi löytyy täältä.

Olemme tyytyväisiä tähän käänteeseen. Nuorisopalatsin albumi on nyt käytännössä valmis. Pienen kypsyttelyn jälkeen seuraa ehkä vielä hiukan vähäistä viritystä ja sen jälkeen albumi on valmis masteroitavaksi. Biisejä on kolmetoista, joista albumille päätyy 10-13, riippuen mielialoista. Tiedotamme tapahtumista aikanaan.

Tässä välissä kannattaa tietenkin kuunnella nuo meidän singlet läpi, vaikkapa YouTubesta:

Marsiin asumaan!

Nuorisopalatsin uusi single ”Marsiin asumaan” on ilmestynyt. Muuta sinäkin. Se löytyy kaikista streaming-palveluista.

Biisihän on vanhempi kuin Internet, mutta sitä ei ole ennen julkaistu. Se kertoo siitä miten asiat kannattaa tehdä väärinpäin, nurinpäin ja ylösalaisin. Tee sinäkin.

Tässä linkki Spotify-versioon, mutta löytyy se muualtakin.

Kolmetoista biisiä valmiina albumille

Kolmetoista biisiä on nyt valmiiksi miksattuna ja masteroituna tulevaa albumia varten. Laitoimme ne pariksi kuukaudeksi tynnyriin fermentoitumaan. Nykyaikaisella biotekniikalla niihin syntyy hyvä aromi, jonka jälkeen ne ovat valmiita julkaistavaksi. Tämä tapahtuu elokuussa, kunnon käymisen jälkeen. Ei tässä mitään simaa tehdä.

Tässä välissä kannattaa kuunnella noita vanhoja biisejä. Esim. Kesäkissa on varsin ajankohtainen. Se ja Syysprinssi on tehty vähän aikaisemmalla kokoonpanolla, mutta Matka maan keskipisteeseen ja Koneessa kummitus on tehty kokonaisuudessaan tämän kevään aikana … ja niitähän tulee vielä 11 lisää.

Painapa tästä ”Follow” Nuorisopalatsille:

Albumi äänitetty, miksaus meneillään

Olemme koko kevään äänittäneet biisejä tulevalle albumille. Äänitykset ovat nyt valmiina. Yhteensä olemme äänittäneet 15 biisiä, joista todennäköisesti 13 tulee kenties elo-syyskuussa julkaistavalle albumille. Parhaillaan olemme miksaamassa albumia ja valmista syntyy kovaa tahtia. Luvassa on monipuolinen, mutta linjakas albumi, joka kasvaa omasta taustastamme ja näkemyksestämme voimapopissa. Musiikki on melodista ja iskevää, eikä sen kanssa voi tylsistyä.

Ennen albumia julkaisemme todennäköisesti yhden singlen, mutta sitä ennen kannattaa kuunnella Matka maan keskipisteeseen ja Spotifystä Koneessa kummitus. Myös vanhemmat biisit Syysprinssi ja Kesäkissa löytyvät monesta paikkaa, esim. YouTubesta.

Koneessa kummitusMatka maan keskipisteeseen

Koneessa kummitus on julkaistu

Uusi singlemme ”Koneessa kummitus” on julkaistu. Sen tiedottaminen on ollut vähän vaikeaa, koska Facebook käsittää kannessa olevan fraktuuran liittyvän tietynlaiseen toimintaan. Sitähän tämä ei ole vaan rokkia. Tähän laitammekin kansikuvan myös ilman sitä fraktuuraa.
Kuuntele Koneessa kummitys Spotifyssä.
Löytyy myös kaikista muista streaming-palveluista, kuten Applesta, Googlesta, Tidalista, jne. Amerikkalaiset kuunnelkoot myös YouTubesta, mutta Suomeen se ei näy.

Single on äänitetty Imatralla Studio Kärpässä tammikuussa 2018. Se on jatkoa edelliselle singlelle Matka maan keskipisteeseen ja osa albumia, jonka julkaisemme kesän jälkeen.