Nuorisopalatsi

Olet Nuorisopalatsissa! Palatsi voi olla vanha eikä siellä nuoriakaan asu, mutta sisältä kantautuu musiikkia. Se on uutta. Se on kaunista. Se on… nuorisopalatsimusiikkia! Löydät täältä bändin tarinan, uusimmat julkaisut ja muuta ajankohtaista. Voit myös ottaa yhteyttä.

Nuorisopalatsi ja sen tarina

Nuorisopalatsi on bändinä samalla vanha ja uusi. 80-luvun puolivälissä opiskelijakloppien perustama kellaripunkbändi Jyväskylässä muuttui nopeasti soittajavaihdosten myötä Alice in Wastelandiksi ja laulukieli suomesta englanniksi. Alice in Wasteland julkaisi kaksi albumia, nipun singlejä, keikkaili ympäri Suomea ja lopetti toimintansa lopullisesti vuonna 2008.

Vuonna 2017 ammoisen Nuorisopalatsin ympäri Suomea asuva ydinryhmä palasi yhteen treenikämpälle ja alkoi tehdä uutta musiikkia into piukeana. Yhtye julkaisi vuonna 2018 esikoisalbumin ”Seitsemäs kuningaskunta”. Toinen albumi ”Pyörre” ilmestyi tammikuussa 2020 ja kolmas albumi ”Peura” elokuussa 2022. Kaikki albumit on julkaissut cd:nä Hiljaiset Levyt. Lisäksi bändi on pistänyt ulos suoratoistoissa useita streaming-singlejä ja vuonna 2020 viiden biisin EP:n ”Me kaikki muututaan”.

Nuorisopalatsin jäsenet ovat
Kari Smolander, kitara ja laulu
Mika Remes, basso ja laulu
JP Rainio, rummut ja laulu

Wikipediasta löytyy lisää faktatietoa.

Nuorisopalatsin tarina, vähän pitempi versio

Pitkä versio alkaa ajasta jolloin Mauno-setä maatamme hallitsi. Tarinan löydät tästä. Tsekkaa uusimmat julkaisut ja kuulumiset. Voit myös ottaa yhteyttä.

ajankohtaista

Live Telakka Tampere 23.2.2024

Tehtiin pitkästä aikaa keikka Tampereella ja sehän oli aivan mahtavaa. Yleisöäkin oli melkein tupa täynnä. Olemme keräilleet tähän videoita tapahtumasta ja saimme niitä muutamasta lähteestä. Kiitokset Marjalle, Marille ja Jukka Junttilalle. Tässä biisejä keikalta. Sivullinen, albumilta Peura Laulu 13, ensimmäiseltä albumilta Seitsemäs kuningaskunta Haikeus, uudelta albumilta Lauluja avaruudesta Tyhjyyttä kohti, uudelta albumilta Lauluja avaruudesta Paluu …

Lauluja avaruudesta

Avaruus on tappava paikka. Siellä on pääasiassa kylmää, pimeää ja yksitoikkoista. Nuorisopalatsin neljäs albumi kertoo tästä avaruusmatkasta rokkitrion pop-musiikilla, lähdöstä kotiin paluuseen. Avaruuteen pääsee kuuntelemalla tämän albumin. Muutama maistiainen löytyy tämän artikkelin lopusta.

Haikeus – single 26.1.2024

Nuorisopalatsin uusin single on nimeltään Haikeus. Se on toinen single helmikuun 23. päivä ilmestyvältä bändin neljänneltä albumilta Lauluja avaruudesta. Albumin julkaisee Hiljaiset levyt. Haikeus on jytää ja poppia. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen ja se sisältää intro-riffin, säkeistön ja kertosäkeen. Lopussa se siirtyy ylettömään ja instrumentaaliseen duuritranssiin ja siirtyy sitten kertosäkeseen. Siis tässä biisissä on …

Ota yhteyttä