Albumi masteroitavaksi

Nyt on jännää. Albumi lähti juuri masteroitavaksi. Yritimme karsia siitä biisejä pois, mutta emme pystyneet. Ne on kaikki niin hyviä. Niinpä albumilla tulee olemaan 13 biisiä ja sen nimi tulee olemaan ”Seitsemäs kuningaskunta”. Palataan tähän myöhemmin.

Ja sitten tähän tulee kuva virtahevosta:

Hippo!
Photo by Art G., https://www.flickr.com/photos/44237541@N00

Hiljaiset levyt julkaisee Nuorisopalatsin albumin

Hiljaiset levyt

Hiljaiset levyt julkaisee Nuorisopalatsin tulevan albumin CD:nä elo-syyskuussa. Tamperelainen Hiljaiset levyt on legendaarinen, Suomen vanhin indie-levy-yhtiö. Sen bändeihin ovat kuuluneet tai kuuluvat esimerkiksi Alivaltiosihteeri, Jalla Jalla, Maaseudun tulevaisuus ja Alice in Wasteland. Viime aikoina Hiljaiset on julkaissut myös suomalaisten punk-veteraanien kuten Vaavin, Ypö-viiden, Loose Prickin ja Hellhoundin levyjä. Koko Hiljaisten katalogi löytyy täältä.

Olemme tyytyväisiä tähän käänteeseen. Nuorisopalatsin albumi on nyt käytännössä valmis. Pienen kypsyttelyn jälkeen seuraa ehkä vielä hiukan vähäistä viritystä ja sen jälkeen albumi on valmis masteroitavaksi. Biisejä on kolmetoista, joista albumille päätyy 10-13, riippuen mielialoista. Tiedotamme tapahtumista aikanaan.

Tässä välissä kannattaa tietenkin kuunnella nuo meidän singlet läpi, vaikkapa YouTubesta:

Albumi äänitetty, miksaus meneillään

Olemme koko kevään äänittäneet biisejä tulevalle albumille. Äänitykset ovat nyt valmiina. Yhteensä olemme äänittäneet 15 biisiä, joista todennäköisesti 13 tulee kenties elo-syyskuussa julkaistavalle albumille. Parhaillaan olemme miksaamassa albumia ja valmista syntyy kovaa tahtia. Luvassa on monipuolinen, mutta linjakas albumi, joka kasvaa omasta taustastamme ja näkemyksestämme voimapopissa. Musiikki on melodista ja iskevää, eikä sen kanssa voi tylsistyä.

Ennen albumia julkaisemme todennäköisesti yhden singlen, mutta sitä ennen kannattaa kuunnella Matka maan keskipisteeseen ja Spotifystä Koneessa kummitus. Myös vanhemmat biisit Syysprinssi ja Kesäkissa löytyvät monesta paikkaa, esim. YouTubesta.

Koneessa kummitusMatka maan keskipisteeseen