Seitsemäs kuningaskunta, taustaa ja kuvia

Nuorisopalatsin Seitsemäs kuningaskunta on ilmestynyt perjantaina 7.9.2018. Lue tästä albumin taustat. Artikkeli sisältää myös albumin graafiset elementit ja kuvat.

Onko särökitara kuollut? Ei todellakaan, ja se selviää kuuntelemalla Nuorisopalatsin esikoislevy ”Seitsemäs kuningaskunta”.

Joskus hyvää kannattaa odottaa. Kari Smolanderin, Mika Remeksen ja JP Rainion muodostamalla Nuorisopalatsilla on takana pitkä menneisyys. Yhtye aloitti 1980-luvun puolivälissä Jyväskylässä opiskelijapoikien melodisella hälinäpunkilla. Parin miehistönvaihdoksen jälkeen yhtyeestä kuoriutui Alice in Wasteland. Laulukieli vaihtui laulaja Pikke Paanasen matkassa englanniksi ja musiikki punkista powerpoppiin ja rokkiin. Alice in Wasteland pisti parin mainion albumin ja nipun singlejä myöhemmin lopullisesti pillit pussiin vuonna 2008.

Seitsemäs kuningaskunta, kansi
Kansikuva by Tommi Anttonen

Joukkio hajaantui ympäri Suomea työn ja perheen perässä. Uhkaavasti keski-ikäistyneet soittajat olivat sitä mieltä, että tämä oli tässä. Vaan ei ollut. Niin Smolanderilla kuin Remeksellä päässä surisi uusia melodioita. Ne eivät jättäneet rauhaan hyvistä yrityksistä huolimatta. Vuoden 2017 keväällä Smolander hälytti vanhat soittokumppanit, Remeksen ja Rainion, koolle. Oli noita biisejä. Ja niitä piti soittaa.

Bookletin sisäkansi
Bookletin sisäpuoli

Syksy kului ahkerasti Helsingin Vallilassa treenikämpällä. Vuoden loputtua kasassa oli 15 uutta biisiä. Ne kuulostivat aivan saatanan hyviltä. Biiseistä 13 äänitettiin keväällä 2018 Imatralla. Julkaisijaksi levylle saatiin Suomen vanhin toimiva indiekustantaja Hiljaiset Levyt, joka oli 1990 julkaissut Alice in Wastelandin pitkäsoiton ”Red Eye”.

Takakansi

Monet “Seitsemännen kuningaskunnan” biiseistä käsittelevät järjettömän suurta meneillään olevaa muutosta ja kyvyttömyyttämme ymmärtää sitä ja itseämme. Teemalevy se ei kuitenkaan ole. Biisit ovat tuokioita, joissa tunteet, muutos ja epävarmuus kohtaavat.

CD-levy

”Seitsemäs kuningaskunta” ei myöskään ole Nuorisopalatsin alkuaikojen punkkia, mutta se on tehty sillä samalla asenteella. Soitetaan ja lauletaan mitä osataan ja pystytään, äänitetään niin kuin osataan, mitään ei kysellä eikä pyydellä anteeksi. Ei edes sitä, että mittarissa soittajilla raksuttaa yli 50. Pääasia että tehdään. ”Seitsemäs kuningaskunta” on ylistys hyville melodioille ja soittamisen ilolle. Ei trendejä, vain mahtavaa musiikkia.

Tray:n kuva

Nuorisopalatsi: Seitsemäs kuningaskunta, Hiljaiset levyt 2018, HILL-059

Facebook: nuorisopalatsi

Kari Smolander, kitara ja laulu

Mika Remes, basso ja laulu

JP Rainio, rummut ja laulu

Kontaktilomake

Seitsemäs kuningaskunta, joitakin linkkejä

Ökkölököö! Seitsemäs kuningaskunta on jo ilmestynyt ennakkotilattavaksi moniin palveluihin, esimerkiksi

Mutta, tämänhän saa tilattua myös CD:nä Hiljaisilta levyiltä lähettämällä sähköpostia osoitteella jukka@hiljaisetlevyt.com ja levykaupoistahan se sitten löytyy 7.9., ainakin jos kyselette ennakkoon.

Seitsemäs kuningaskunta, ennakkotiedot

Jos haluat Nuorisopalatsin CD:n Seitsemäs kuningaskunta jo ilmestymispäivänä kotiisi, lähetä sähköpostia Hiljaisille Levyille osoitteeseen: jukka@hiljaisetlevyt.com. Levy maksaa ennakkotilattuna postikuluineen vain 15:-. Julkaisun jälkeen (7.9.) levy on saatavilla kaikista levykaupoista kautta maan – jos suosikkilevykauppiaasi ei ole tilannut levyä liikkeeseensä, pyydä heitä tilaamaan se levyn jakelijalta Supersoundsilta.

Pystyt myös tilaamaan Seitsemännen kuningaskunnan omaan Spotify-kirjastoosi, jolloin se on valmiiksi talletettuna heti ilmestyessään. Se onnistuu tästä linkista.

Alla kaikki olennainen data Seitsemännestä kuningaskunnasta. Sisältää myös linkit jo ilmestyneisiin singleihin.

Albumin nimi: Seitsemäs kuningaskunta
Artisti: Nuorisopalatsi
CD: HILL-059 (Hiljaiset levyt)
EAN: 64 2061 0770 63 8

Seitsemäs kuningaskunta, kansi

Kaikki sovitukset Nuorisopalatsin (Rainio, Remes, Smolander)

  1. Seitsemäs kuningaskunta (4:18)
    Säv. & san. Smolander
  2. Laulu 13 (4:38)
    Säv. Remes, san. Smolander
  3. Koneessa kummitus (3:30) – [spotify] – [youtube]
    Säv. & san. Smolander
  4. Ikävyys (5:08)
    Säv. & san. Smolander
  5. Vapaus (3:19)
    Säv. & san. Smolander
  6. Vanki laatikon (3:30)
    Säv. & san. Smolander
  7. Marsiin asumaan (4:11) – [spotify] – [youtube]
    Säv. & san. Smolander
  8. Matka maan keskipisteeseen (4:26) – [spotify] – [youtube]
    Säv. Remes, san. Smolander
  9. Liian kauan (3:52)
    Säv. Remes, san. Smolander
  10. Maa ihanin (4:07)
    Säv. Remes, san. Smolander
  11. Katrina (3:13)
    Säv. & san. Smolander
  12. Sydän timanttii (3:20)
    Säv. & san. Smolander
  13. Nimetön salaisuus (4:22)
    Säv. & san. Smolander

CD masteroitu ja kuunneltu

Albumi on nyt masteroitu ja saimme haltuumme lopullisen CD-version Seitsemännestä kuningaskunnasta. Tässä se on. Eikö olekin hieno!

Siitä tosin puuttuu vielä jotakin pientä, kuten esimerkiksi kannet. Pystyimme kuitenkin kuuntelemaan sen ilman kansiakin ja kylläpä kuulosti hyvältä! Mahtava masterointi, jonka on tehnyt Alho Audio Mastering Tampereelta. Kiitokset Jarno Alholle! Tässä voikin mainostaa Kytäjän mainiota levyä Kytäjä vuodelta 2006.

Näillä näkymin Seitsemäs kuningaskunta ilmestynee joskus elo-syyskuun vaihteessa, kunhan saamme joitakin pieniä tehtäviä suoritettua. Kuten kannet ja painon. Levynhän julkaisee Hiljaiset levyt, kuten aiemmassa postauksessa kerroimme.

Albumin alku ja loppu

Seitsemäs kuningaskunta, albumin alku ja loppu. Näin se alkaa:

Onko eläimellisyys sielukkuutta? /
Onko tietoisuudellamme mitään mieltä? /
Onko muutoksella koskaan mitään suuntaa? /
Onko arpa lentänyt jo pöydän pintaan /

Ja näin se loppuu:

Kaikki tuoksun lailla haihtuu pois /
Harha vapauden /
Rakkautta täällä janotaan /
Rakkautta täällä janotaan /

Ja siinä välissä on 50 minuuttia ja 13 biisiä.

Kuvassa tapiiri pohtii menestystään ammatinvalinnassa.

Photo taken by Sasha Kopf of a female Malayan tapir at the Woodland Park Zoo, Seattle, Washington, USA. CC-BY-SA-3.0

Albumi masteroitavaksi

Nyt on jännää. Albumi lähti juuri masteroitavaksi. Yritimme karsia siitä biisejä pois, mutta emme pystyneet. Ne on kaikki niin hyviä. Niinpä albumilla tulee olemaan 13 biisiä ja sen nimi tulee olemaan ”Seitsemäs kuningaskunta”. Palataan tähän myöhemmin.

Ja sitten tähän tulee kuva virtahevosta:

Hippo!
Photo by Art G., https://www.flickr.com/photos/44237541@N00