Kuuntele Nuorisopalatsia!

Nuorisopalatsin kaikki tähän asti julkaistu materiaali löytyy kaikista suoratoistopalveluista ja YouTubesta. Uusimman singlen Pyörre voit kuuunnella tästä. Myös muut 2019 ilmestyneet singlet Pelastutaan ja Paluu 80-luvulle ovat kuunneltavissa.

Tästä voit ostaa ensimmäisen albumimme Seitsemäs kuningaskunta.

Spotifyn ja muiden suoratoistojen äänenlaatu on tietenkin ylivertainen YouTubeen nähden, jos vain olet muistanut asettaa sen kohdalleen. Lisäksi suoratoistot ainakin teoriassa maksavat jotakin artistille, toisin kuin YouTube (käytännössä). Alla linkit kaikkiin tärkeimpiin paikkoihin, joista musiikkiamme löytyy, mukaan lukien YouTube.

Spotify

YouTube

YouTubessa on ilman mainoksia vain pieni valikoima musiikkiamme. Tästä YouTube-soittolistasta löytyvät aiemmin julkaistut singlet:

Lisäksi YouTube Music -palvelusta löytyy koko Seitsemäs kuningaskunta, mutta siinä saat mainoksia myös kuunneltavaksi.

Muut suoratoistopalvelut

Tässä koko joukko muita palveluita, joista sama musa löytyy. Nämä ovat vähän harvemmin käytössä Suomessa. On myös muitakin kummallisia palveluita, joissa emme vielä tiedä musiikkiamme olevan. Nämäkin ovat ehdottomasti parempia kaikkien kannalta kuin YouTube, joka ei todellakaan tilitä mitään. Google Playstä, Applelta ja Amazonista voit myös ostaa albumin tai biisejä mp3-muodossa.

Apple Music
Google PlayGet it on Google Play
TidalArtistisivu Tidalissa
DeezerArtistisivu Deezerissä
AmazonArtistisivu Amazonissa
AnghamiArtistisivu Anghamissa

Seitsemäs kuningaskunta atomeina

Seitsemäs kuningaskunta -CD:n voit myös hankkia atomimuodossa. Se löytyy vaikkapa Levykauppa Äxästä, Hiljaisilta levyiltä tai meiltä suoraan.

Kirjoita ajatuksesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.