Tämä on toinen blogikirjoitukseni Seitsemännen kuningaskunnan biiseistä. Ensimmäisessä osassa kirjoitin albumin ensimmäisestä nimibiisistä. Nyt kerron mitä luulen ajatelleeni kun kirjoitin Laulu 13:n tekstin. Sävellyshän on Mikan päästä revitty.
Laulu 13 biisinä
Laulu 13 kertoo elämämme jatkuvasta toisteisuudesta. Yritämme vimmatusti sepittää itsemme pääosaan jännittävässä tarinassa, jossa elämämme kaari kulkee omien valintojemme ja tekojemme kautta grande finaleen, jossa voimme olla ylpeitä itsestämme ja aikaansaannoksistamme. Oikeasti elämämme on kuitenkin banaalisti toisteista ja pääosin pitkästyttävää taaperrusta, jossa me itse ja muut teemme aina vaan uudestaan samat virheet ja kärsimme samat kärsimykset. Kuin sattuman kautta joku saa aina välillä jotakin aikaankin. Oppiiko kukaan oikeasti täällä mitään vai onko tämä pelkkä näytelmä, Groundhog Day, joka käsikirjoitetaan ja näytellään uudestaan ja uudestaan aina samalla tavalla?
Samalla tavalla sepitän tässä pääosaa itselleni analysoidessani biisiä ja sen merkitystä. Voin myöskin tuoda tähän ihan toisen ulottuvuuden, jossa tämä banaali toisteisuus on ilmennyt. Ehkä tämä toinen ulottuvuus onkin biisin todellinen merkitys, ehkä ei.
Bändimme historia on nimittäin ollut samanlaista sateessa istumista ja sen odottamista että jotain tapahtuisi. Sitä on kestänyt jo melkein 35 vuotta ja tämä on jo noin neljäs tai viides kierros, laskentatavasta riippuen. Aina välillä sitä kuvittelee päässeensä eroon musiikin tekemisestä, mutta ei, se iskee pakkomielteisesti yhä uudestaan ja sitten sitä on tehtävä. Ei ole vaihtoehtoja. Pakko soittaa kavereille, josko ne tulisivat mukaan kärsimään. Tulevathan ne. Niillä on kai sama tauti, Laulu 13 kutsuu. Ehkä taide on niin kuin herpes-virus, joka tulee ihottumana aina säännöllisin väliajoin ja se on vain kärsittävä. Onneksi aika hoitaa tämänkin ongelman.
(Ehkä tuo oli vähän liioittelua. On tämä samperin hauskaakin, välillä.)
Biisin synty- ja tekohistoria
Ensimmäisen version Laulu 13:sta teimme Alice in Wastelandille sen viimeiseen inkarnaatioon 2008. Silloinkin minä tein tekstin Mikan sävellykseen, mutta teksti oli englanninkielinen, nimellä Song #13. Sekin oli oikein hyvä versio ja siitä tehtiin demo, jota ei ole koskaan julkaistu. Sovitus siinä oli aika saman tyyppinen, mutta tekstin sävy ja merkitys erilainen. Miesäänelle Nuorisopalatsin versiota on tiputettu reilun kvintin verran alaspäin. Nuorisopalatsin Laulu 13:n äänitys- ja sovitusprosessi oli erittäin nopea ja suoraviivainen.
Mielestäni sävellys on niin hyvä, ettei tätä biisiä pysty oikein millään pilaamaan. Se menee tiukasti sävellajissa, muttei siltikään kuulosta tylsältä tai vanhalta. Säkeistö kulkee alakuloisesti mollissa, mutta kertsi lähteekin sitten duurista liitoon. B-osa on hieno silta ja johdattelu kertsiin. Koska en ole tätä itse säveltänyt, voin kertoa rehellisen mielipiteeni, että tämä on merkittävä sävellys.
Jos olet tänne asti lukenut, niin kuuntele myös koko albumi.
Laulu 13
Tää on se laulu kun tuntuu
Maa jalkojen alla
Hei voinks mä nyt sateessa istuu
Sua odottamassa
Niinkuin kauan sitten
Se samalta näyttää
Laulun kolmetoista
Kuulen uudestaan
On toistuvaa
On kaikki tää
Laulun kolmetoista kuulen taas
En tänne jää
Saanko unohtaa?
Laulun kolmetoista kuulen taas
Turhaako kaikki on toistaa?
Et tuulta voi ottaa
Samatko riffit saan soittaa?
Ei korvat tuu täyteen
Niinkuin kauan sitten
Se samalta näyttää
Laulun kolmetoista
Kuulen uudestaan
On toistuvaa
On kaikki tää
Laulun kolmetoista kuulen taas
En tänne jää
Saanko unohtaa?
Laulun kolmetoista kuulen taas
2 vastausta artikkeliin “Dissektio 2: Laulu 13”