Lauluja avaruudesta

Avaruus on tappava paikka. Siellä on pääasiassa kylmää, pimeää ja yksitoikkoista. Me kaikki ollaan avaruusmatkalla tämän elämäksi kutsutun avaruuden läpi. Nuorisopalatsin neljäs albumi kertoo tästä avaruusmatkasta rokkitrion pop-musiikilla, lähdöstä kotiin paluuseen. Vaikka pop-musiikissa avaruus on lähinnä eskapismia ja nostalgiaa, tässä emme siihen sorru. Avaruuteen pääsee kuuntelemalla tämän albumin. Muutama maistiainen löytyy tämän artikkelin lopusta.

Lauluja avaruudesta, takakansi

Kaikki biisit on kirjoitettu ja äänitetty helmikuun ja elokuun 2023 välillä. Ehkä siitä on seurannut jonkinlaista eheyttä, mutta mitä ihmettä, biisit vaihtelevat yhden soinnun rynkytyksestä, punkkiin ja progeen. Joka tapauksessa tämä on Nuorisopalatsin albumeista vähiten sovitettu ja tuotettu. Biiseissä on vähän raitoja ja useimmiten pärjätään yhdellä kitaralla ja bassolla.

Lauluja avaruudesta, etukansi ja sen taitepuoli

Äänitysten jälkeen pidimme pienen tauon, koska Kari oli pari kuukautta työmatkalla Espanjassa. Albumi miksattiin marraskuussa 2023 ja lopullisesti masteroitiin tammikuussa 2024. Koko albumin äänitti ja tuotti Nuorisopalatsi itse. Masteroinnin teki , Jarno Alho.

Lauluja avaruudesta, sisätaite

Albumin kannen suunnitteli Mika Remes pääosin Madridin valtavalta El Rastro -kirpparilta löydetyistä valokuvista. Kenen lienee perhealbumeista, sitä emme tiedä.

Lauluja avaruudesta, levy

Levyn julkaisee Hiljaiset levyt, HILL-084.

Tässä vähän maistiaisia, kolme ensimmäistä biisiä levyn alusta. Levy on tietenkin kuunneltavissa kaikissa streaming-palveluissa 23.2.2024 alkaen ja sen voi ostaa myös kaikista levykaupoista.
Mustan aukon takaa

Haikeus

Ääretön piste

Haikeus – single 26.1.2024

Nuorisopalatsin uusin single on nimeltään Haikeus. Se on toinen single helmikuun 23. päivä ilmestyvältä bändin neljänneltä albumilta Lauluja avaruudesta. Albumin julkaisee Hiljaiset levyt.

Haikeus on jytää ja poppia. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen ja se sisältää intro-riffin, säkeistön ja kertosäkeen. Lopussa se siirtyy ylettömään ja instrumentaaliseen duuritranssiin ja siirtyy sitten kertosäkeseen. Siis tässä biisissä on se kertosäe tärkeä.

Haikeus kertoo ajasta ja sen jatkuvuudesta. Se kertoo jokaisen päivän haikeudesta ja ainutlaatuisuudesta. Onhan tämä vaikeaa ja niin edespäin, mutta mitäpä siitä? Uusi päivä tulee siitä huolimatta.

Kuuntele Haikeus tässä. Striimattavaksi se tulee 26.1.2023

Biisin on säveltänyt Mika Remes ja sanoittanut Kari Smolander. Sen on tuottanut ja äänittänyt Nuorisopalatsi kesällä 2023. Masteroinnin on tehnyt Jarno Alho.

Peura, Nuorisopalatsin kolmas albumi

Nuorisopalatsin kolmas albumi Peura ilmestyy 19.8.2022. Tässä siitä vähän tarinaa.

Oli pimeä ja talvinen ilta. Auto kiisi hiljaisella valtatiellä jossain Mikkelin ja Lappeenrannan välillä. Yhtäkkiä auton ajovaloihin ilmestyi peura. Se näytti jo juoksevan tien poikki, mutta auto tömähti rajusti. Peura osui aivan auton etunurkkaan.

Nuorisopalatsin Peura: kansikuva

”Jumalauta jätkät, törmäsin matkalla peuraan”, sopersi basisti perille päästyään. Nuorisopalatsin soittajat katsoivat toisiaan. ”Peura”olisi tekeillä olevan kolmannen levyn nimi.

Peuran kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Se katosi öiseen metsään. Poliisi lupasi laittaa metsämiehet selvittämään peuran kohtaloa. Levy saatiin äänitettyä. Autoon tehtiin iso remontti.

Peura – sisäkansi

”Peura” jatkaa Nuorisopalatsin kahdelta aiemmalta täyspitkältä levyltä tuttua vahvaa melodista linjaa. Ennen kaikkea levy on musiikkia rokkitriolta. Musiikin juuret ovat soittajien nuoruudessa, soundit ja sovitukset tätä päivää. Biisintekijät Smolander ja Remes suhtautuvat ääneen samoista lähtökohdista: melodiat virtaavat ja soinnut etenevät. Biiseistä kuuluu eletty elämä uudesta aallosta moderniin tanssibeatiin.

Nuorisopalatsin Peura, inlay
Peura – inlay

Sanoitukset ovat osin henkilökohtaisia, osin ne kertovat tästä päivästä, sodasta ja ahdistuksesta. Avainbiisi ”Kone joka kulkee” kertoo harhaisesta uskomuksesta että pystymme ohjelmoimaan elämämme, hallitsemaan maailmaa ja rakentamaan tulevaisuutemme niin kuin haluamme. Toinen avainbiiseistä, ”Ottakaa mut kyytiin” on funkahtava tanssibiisi, joka kertoo sodasta pakenemisesta, vaan eihän siinä hyvin käy. Muutkin biisit ovat hyviä.

Nuorisopalatsin Peura, sisäkansi
Peura – sisäkansi

Koko tuotanto on Nuorisopalatsin omaa, paitsi masterointi, jonka on tehnyt Jarno Alho. Levyn kannet on suunnitellut ja laatinut basistimme Mika Remes.

Tämä on siis kolmas levymme. Kaksi edellistä ovat olleet Seitsemäs kuningaskunta ja Pyörre. Kaikkia niitä voi ostaa suoraan meiltäkin. Jos olet tänne asti lukenut niin lähetä sähköpostia nplz@nuorisopalatsi.net ja lähetämme takaisin ohjeet. Peuran saat kympillä.

Ottakaa mut kyytiin, single 5.5.2022

Ottakaa mut kyytiin on biisi sodasta ja kaaoksesta, paikasta, josta pitää päästä pois. Unelma on kuollut ja vapaus on poltettu. Ahneus ja petos tuottavat pelkoa. Ihmiset pakenevat rautatie- ja lentoasemille ja yrittävät päästä kyytiin, pois kaaoksesta, mutta kaaos vain pahenee. Mikään ei ole samaa kuin ennen, kuka minä olen nyt?

”Ottakaa mut kyytiin ja viekää täältä pois.
Laittakaa mut kuntoon, parantaakin vois.”

Ottakaa mut kyytiin, singlen kansikuva
Ottakaa mut kyytiin, kansikuva

”Ottakaa mut kyytiin” on ote elokuussa ilmestyvältä albumilta ”Peura”. Se on laulu sodasta, kaaoksesta ja paikasta, josta pitää päästä pois. Laulu siitä, kun unelma on kuollut ja vapaus poltettu.

Kuuntele ”Ottakaa mut kyytiin”

Biisi on sekä disco että rock ja hyvin nuorisopalatimainen. Rytmi on yksi aseemme sodan kaaosta vastaan. Kappaleen ovat säveltäneet Kari Smolander ja Mika Remes. Sanat ovat Kari Smolanderin.

Me kaikki muututaan EP

Tästä tuli omituinen vuosi, ”kiitos” koronan. Keikat meni, ne vähäisetkin. Treenikämpän ovi pidettiin turvallisuussyistä kiinni. Onneksi voi aina tehdä musiikkia. Uusi EP ”Me kaikki muututaan” on viiden biisin pläjäytys ja tilinteko siitä, miltä Nuorisopalatsi kuulostaa nyt. Kaikki biisit syntyivät ja äänitettiin kesällä 2020. Tämä omituinen vuosi heijastuu musiikkiin, mutta ei EP pelkästään tähän hetkeen keskity.

Kannen hehkeästä taiteesta vastaa valokuvaajana tunnettu Tommi Anttonen. EP:n tuotannosta vastasi Nuorisopalatsi ja sen masteroinnin teki Jarno Alho.

Voit kuunnella koko EP:n alla. Tässä myös Spotify-linkki, mutta EP löytyy myös kaikista muista suoratoistopalveluista: https://open.spotify.com/album/5t74xsSFa5fvvq6fbzsc0M

Nimibiisi ”Me kaikki muututaan” kertoo siitä, kun huomaa olevansa erilainen kuin ennen. Me muutumme, kun opimme ja koemme uutta. Pitää vain uskaltaa sukeltaa ja elää uutta elämää.

Me kaikki muututaan

Singlenäkin julkaistu ”Nöyrä kuin kivi ”on suoraviivainen pop-ralli, joka kehottaa olemaan välittämättä kaikesta. Aika kulkee ja omituiset tapahtumat tulevat vastaan, mutta vapahtajaa ja vallankumousta ei näy.

Nöyrä kuin kivi

”Varjoihin, suudelmiin” on hidas voimaballadi, jonka sanomana on tässä hetkessä oleminen ja onnen huomaaminen.

Varjoihin, suudelmiin

”Noitaympyrää” on kannanottomme ajankohtaisiin tapahtumiin ja eräiden tunnettujen henkilöiden psykopaattiseen kyvyttömyyteen kohdata tunteita. Terveisiä vaan rapakon taa.

Noitaympyrää

”Power popin räminää” on tiukkaa rokkia. Laulun päähenkilö toteaa inhoavansa turhaa narinaa. On parempi keskittyä power popin jauhantaan. Vaikka turhaa vaivaa sekin on. Mutta hei, se on power pop, eikä mikään stop!

Power popin räminää

Tähän sitten joku kuva Nuorisopalatsista:

Kuuntele muuta Nuorisopalatsin tuotantoa esim. Spotifyssä:

 

Nöyrä kuin kivi

Nuorisopalatsin uusi single on nimeltään Nöyrä kuin kivi. Koronavirus on riehunut ja vaikeuttanut treenaamista ja keikkailua, muttei vaientanut Nuorisopalatsia. Uusi singlemme kertoo ajastamme, jossa kaikki tuntuu aina vain jatkuvan, vaikka samalla jostain pitäisi ilmaantua vapahtaja ja vallankumous. Teemme yhtä, toivomme toista. Paras ottaa kolpakollinen hötkyilemättä ja muistaa, että elämään pitää suhtautua nöyrästi kuin kivi – joka ei nöyristele!

Kuuntele single tässä (tai vaikka Spotifyssä):

Nöyrä kuin kivi, kansikuva

”Nöyrä kuin kivi” -biisin on säveltänyt Mika Remes ja sanoittanut Kari Smolander. Sovitus ja tuotanto on Nuorisopalatsin. Masteroinnin teki Jarno Alho, Alho Audio Mastering.

Seuraavaksi julkaisemme viiden biisin EP:n. Siitä myöhemmin lisää.

Toinen albumimme Pyörre on ilmestynyt

Pyörre, kansikuva, kierreportaat.

Toinen albumimme Pyörre on ilmestynyt. Se on tästä päivästä 24.1.2020 lähtien kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa. Tässä joitakin linkkejä siihen:

Voit ostaa sen myös levykaupoista CD:nä tai tilata netistä (Stupido Shop, Levykauppa X).

Totta kai voit ostaa sen myös digitaalisena iTunesista tai Google Playsta.

Jos oikeasti haluat tukea meitä, osta se suoraan meiltä. Lähetämme CD:n heti kotiisi.

Hiljaiset Levyt myy myös sitä.

Pyörre on saanut jo erittäin positiivista kritiikkiä. Odotamme sitä lisää.

Täältä voit lukea taustaa levystä ja nähdä sen kansitaidetta.

Pyörre – Nuorisopalatsin toinen albumi

Nuorisopalatsin toinen albumi Pyörre ilmestyy pian. Tässä hiukan esimakua albumin graafisesta ulkoasusta ja albumitiedotteen sisältöä. Albumin voi tilata ja saada toimitukseen heti täältä.

Nuorisopalatsin toinen albumi ”Pyörre” uppoutuu suuriin tunteisiin: vihaan ja pelkoon, jotka ovat suositumpia kuin rakkaus – vaikka rakkaudella saisimme kaiken haluamamme. Mutta ihminen ei toimi niin kuin sille parhaaksi olisi. Paremmalta tuntuvat elämän pikavoitot – silloinkin kun niistä lankeaa raskas lasku.

Pyörre kertoo ajasta, joka kulkee kohti sotaa. Ajasta, jossa pyörre tempoo meidät syövereihinsä. Pyörteessä nostalgia ja vanhan ”hyvän” ajan kaipuu vallitsevat. Ja jostain syystä epämääräinen vääryyden tunne on muuttunut pahemmaksi kuin itse vääryys. Asiat ovat muuttuneet polttaviksi tai jäätäviksi. Välissä ei ole juuri mitään. Tunteet ovat paisuneet räjähdyspisteeseen. Totuus on paennut jonnekin muualle. 

Tuntuuko jo tutulta? Tervetuloa Pyörteen maailmaan!

Pyörteen musiikki jatkaa Nuorisopalatsin ensimmäisellä ”Seitsemäs kuningaskunta” -albumilla (2018) tutuksi tulleella tyylillä omintakeista postpunkkia, isoja melodioita ja tuhteja komppeja. Pyörteen sävellyksistä vastaavat Kari Smolander ja Mika Remes, sanoituksista Kari Smolander.  Nuorisopalatsi on äänittänyt ja tuottanut albumin itse omassa studiossaan kesän ja syksyn 2019 aikana. Albumin on masteroinut Jarno Alho/Alho Audio Mastering. Kannet on tehnyt Tommi Anttonen.

Nuorisopalatsi on bändinä samalla vanha ja uusi. 80-luvun puolivälissä opiskelijakloppien perustama kellaripunkbändi Jyväskylässä muuttui soittajavaihdosten myötä Alice in Wastelandiksi ja laulukieli suomesta englanniksi. Alice in Wasteland julkaisi kaksi albumia, nipun singlejä, keikkaili ympäri Suomea ja lopetti toimintansa lopullisesti vuonna 2008. Vuonna 2017 ammoisen Nuorisopalatsin ympäri Suomea asuva ydinryhmä palasi yhteen treenikämpälle ja alkoi tehdä uutta musiikkia. Yhtye julkaisi vuonna 2018 esikoisalbumin ”Seitsemäs kuningaskunta” (Hiljaiset Levyt). ”Pyörteen” julkaisee myös Hiljaiset Levyt. Levyltä on julkaistu suoratoistopalveluissa neljä singleä: Pelastutaan, Paluu 80-luvulle, Pyörre ja Viskaa se tuleen.

Julkaisupäivä 24.1.2020

Tilaa Pyörre heti!

Tilaa jo nyt Nuorisopalatsin tammikuussa ilmestyvä Pyörre itsellesi tai lahjaksi. Toimitamme sen heti. Hinta on 12 euroa (sisältää postikulut). Tilaus onnistuu maksamalla summa Paypalilla ja antamalla osoitetiedot. Jos et halua käyttää Paypalia, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen nplz@nuorisopalatsi.net ja lähetämme paluupostissa maksuohjeet (MobilePay, Siirto tai pankkisiirto).

Toimitamme Pyörteen myös yhdessä Seitsemännen kuningaskunnan kanssa.

Tottakai voit ostaa myös Seitsemännen kuningaskunnan erikseenkin.

Toki voit tilata Nuorisopalatsia vaikkapa Levykauppa X:stä.