Viikon dissektio 1: Seitsemäs kuningaskunta

Mikä Dissektioblogi?

Olen kirjoittanut Nuorisopalatsin biisien tekstit ja laulanutkin ne. Niinpä otan itselleni 13 viikon tehtävän ja kirjoitan albumin kaikista biiseistä yksi kerrallaan, kerran viikossa. Kerron sekä ajatuksistani, joita luulen itselläni olleen tekstien kirjoitusvaiheessa, että biisien tekemis- ja äänitysprosessista. Olkoon tämän blogin nimi Dissektioblogi, koska teen siinä post mortem -analyysiä tekemisistäni silpomalla ne palasiksi.

Biiseistäni yleensä

Kaikissa biiseissäni on yksi ajatus, jota kiertelen, enkä yritäkään tehdä sitä täysin selväksi. Tässä päivässä on kammottava vaatimus ilmaista asiat selkeästi, varmasti ja yksiselitteisesti, vaikka maailma ei ole selkeä ja yksiselitteinen, eikä siitä oikein varmuutta saa. Siksi pidän ehdottomia ja yksinkertaisia totuuksia melkein aina harhaanjohtavina. Nykyisin korostetaan myös tarinallisuutta. Tarinatkin ovat usein yksinkertaistavia ja monesti myös manipuloivia ja harhaanjohtavia. Sen vuoksi en pidä tarinoistakaan laulujen teksteinä. Tekstini eivät siis ole kovinkaan selkeitä, eivätkä etenkään tarinallisia. Kuulijan pitää ajatella itse ja luoda omat merkityksensä.

Seitsemäs kuningaskunta biisinä

Reflektoin kuitenkin mitä luulen ajatelleeni kun tekstejä kirjoitin. Levyn avausbiisi Seitsemäs kuningaskunta kertoo siitä mitä tapahtuu kun menetämme erikoisasemamme luomakunnan kruununa. Mikä erottaa meidät eläimistä sitten kun jäämme tiedonkäsittely- ja päättelykyvyssä toiseksi? Miksi olisimme lajina jotenkin poikkeuksellisia, kun meitäkin parempia on? Onko meidän sielullisuutemme sitä samaa tuntemista, jota kaikki eläimetkin tuntevat, toiset enemmän ja toiset vähemmän? Miksi olisimme jotenkin arvokkaampia kuin eläimet? Näitä kysymyksiä biisissä esitän, enkä oikein vastausta löydä, niin kuin ei oikein kukaan muukaan.

Biisin nimi tulee Kevin Kellyn “technium”-käsitteestä, joka on Kellyn mukaan seitsemäs eliökunta (”kingdom” Kellyn käsitteistössä) arkeonien, alkueliöiden, bakteereiden, sienten, kasvien ja eläinten lisäksi. Kellyn mukaan teknologia on olemassa samalla tavalla lajeina kuin muutkin kuusi, mutta ei tietenkään lisäänny geneettisesti vaan ihmisen kautta. Kaikki teknologiset ”eliöt” lapiosta läppäriin kuuluvat tähän eliökuntaan, jonka voi myös hahmottaa lajeina. En ole ihan täysin vakuuttunut tästä ideasta, mutta ajatus on jännittävä. Odotellessamme kognitiivisesti ylivertaista ja itsenäisiä päätöksiä tekevää konetta voimme miettiä mitä tapahtuu kun muutoksen tuuli puhaltaa, häät vietetään ja tällainen kone yhdistyy ihmisruumiiseen, niin kuin transhumanistit haaveilevat. Ehkä meistä sitten tulee suurempia, pienempiä tai ainakin uusia. Ehkä tehtävämme on tulla monenlaisiksi. Ainakaan ei tarvitse enää mennä ja täyttää maa, koska se on jo tehty, emmekä tähtiinkään pääse, koska sinne on liian pitkä matka ihmiselle.

Biisin synty- ja tekohistoria

Tein biisin keväällä 2017. Ensin se oli hidas 70 BPM triolibiittinen balladi, mutta enhän minä, eikä oikein muutkaan bändin jäsenet sellaisia malta soittaa. Rajansa kaikella. Niinpä tuplasin tempon ja suoristin biitin. Sehän toimikin paremmin niin. Sitten Mika vetäisi hienon bassoriffin alkuun ja tietysti surinakitara on aina oikea vastaus, oli kysymys mikä hyvänsä. B-osaan tauko ja tomikomppi ja se oli siinä. Albumin biiseistä tätä on hierottu ehkä eniten, mikä ei välttämättä ole aina lopputuloksen kannalta parasta. Siitä tuli kuitenkin oikein onnistunut, reipas ja kulkeva pop-ralli. Biisissä on muuten kaksi kitarasooloa, joista ensimmäinen on tarkkaan harkittu ja toinen vetäisty ilman harkintaa ensimmäisellä otolla viimeisen kertsin alle. Arvatkaa kumpi on parempi?

Jos olet tänne asti lukenut, niin kuuntele myös koko albumi.

Seitsemäs kuningaskunta

Onko eläimellisyys sielukkutta?
Onko tietoisuudellamme mitään mieltä?
Onko muutoksella koskaan mitään suuntaa?
Onko arpa lentänyt jo pöydän pintaan?

Seitsemäs kuningaskunta
Valveilla on hän aina
On valmiina häät

Kun tuuli käy ja seitsemättä kuningasta
Ootetaan ja tulla saamme monenlaisiks
Suuremmiksi, pienemmiksi, uusiksi

Mitäs sitten, oomme täyttäneet jo maan?
Onko tähdissäkään lunastettavaa?
Onko tehtävämme tulla monenlaisiks?
Kuka pelastuu kun meitä onkin monta?

Seitsemäs kuningaskunta
Valveilla on hän aina
On valmiina häät

Kun tuuli käy ja seitsemättä kuningasta
Ootetaan ja tulla saamme monenlaisiks
Suuremmiksi, pienemmiksi, uusiksi

4 vastausta artikkeliin “Viikon dissektio 1: Seitsemäs kuningaskunta”

Kirjoita ajatuksesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.